Hameen mitta

Varmaankin jokainen nainen kerää elämänsä aikana jonkinlaista kritiikkiä pukeutumisestaan muilta ihmisiltä. Minulla oli nuorena goottivaihe. Ennen goottivaihetta ihannoin clueless-tyyppistä söpöä tyttömäistä pukeutumista, tein itselleni vaaleanvioletin topin ja ostin vaaleanpunaisen karvapaidan. Sain kommenttia kuinka näytän ihan huoralta (12v). Tämän jälkeen aloin pukeutumaan mustaan ja kettinkeihin, koska julmemman naamion taakse on helpompi piiloutua. Vaaleanpunaista karvapaitaa en pitänyt enää koskaan. Olin jo muutenkin koulukiusattu, eikä minulla ollut jaksamista taistella oman olemiseni puolesta. 

Parikymppisenä ostin festareilta hupparin jossa oli hupussa korvat. Olin pitkään ihaillut sellaisia, mutta pikkukaupungissa niitä ei myyty, joten olin onnessani kun sellaisin lopulta sain. Kuitenkin perheenjäsen alkoi nauramaan minulle että mikä ihmeen teini luulen olevani, ja niin sekin jäi käyttämättä. Myöhemmin tämä reilusti vanhempi ihminen on kommentoinut edelleen "teiniyttä" pukeutumistyylissäni, ollessani parikymppinen, joka näin jälkikäteen ajateltuna on erittäin hämmentävää. Hän suuttui, kun en halunnut ostaa yhtä hänen vanhaa mekkoansa jossa koin näyttäväni vanhalta, "etpä sä mikään niin nuori enää ookaan." Olin alle 25.

Pukeutumiskommentteja on tullut paljon, ja jostain syystä ne kummittelevat mielessäni juuri nyt kolmenkympin kynnyksellä. Kesän tullen kohtaan taas sen yhden pahimman ongelmani: hameen mitta. Asiaa ei auta tämä lihonut vartalo. Pidän puoleen reiteen olevista hameista, mutta mietin, näytänkö siinä teiniltä "jos näytän säälittävältä kolmekymppiseltä joka luulee olevansa parikymppinen". Mietin näytänkö halvalta. Mietin, näytänkö ällöttävältä (yhden työkaverin arvostelut lihavista ihmisistä lyhyissä shortseissa/hameissa jäi mieleen, vaikka se ei silloin kohdistunut edes minuun). Tutkin jaloistani suonia: ollessani jälleen se parikymppinen, sanoi vanhempi työkaverini kadehtien että "ollapa nuori ja voida käyttää lyhyitä hameita, paitsi on sullakin tuolla polvitaipeessa tollanen suoni!" 

On helppoa sanoa "älä välitä". Mutta kommentit jäävät päähän kummittelemaan, ja niistä on vaikea päästä eroon. Jostain syystä ne ovat juuri muiden naisten kommentit jotka eniten tuntuvat. 

Pukeudun kuitenkin juuri itselleni, jonka vuoksi en ymmärrä, miksi oma pääni ei anna minun pukeutua niin kuin haluan. Miksi toisten ilkeät ja turhat kommentit vaikuttavat niin paljon? Joku voisi sanoa että mekko päälle ja pihalle vaan, mutta kun pää kääntyy tarpeeksi itseä vastaan, luulee sitä näkevänsä niiden tuntemattomienkin katseissa ivaa tai sääliä. 

Ajatuksia minusta ja naiseudesta

Minä olen ollut vihainen tyttö ja nainen. Olen nähnyt, että vain ns. maskuliinisilla piirteillä voi tässä maailmassa saavuttaa jotakin. Olen ollut katkera siitä, että en syntynyt pojaksi. Olen hakeutunut osittain näiden asioidenkin ajamana miesvaltaiselle alalle, olen pitänyt feminiinisiä arvoja heikkoutena. Ja kaiken tämän ajan olen nimittänyt itseäni feministiksi, vaikka todellisuudessa halveksinut kumpaakin sukupuolta. Puhuin jo teininä että haluaisin että lapset kasvatetaan sukupuolettomiksi, että heillä olisi enemmän mahdollisuuksia. Edelleenkin kannatan sitä että lapsenkasvatuksessa ei anneta lapsen sukupuolen vaikuttaa, vaan että kasvatetaan kaikki samalla tavalla ja annetaan lapsen itsensä valita mm. kiinnostuksenkohteensa, mutta nykyisin olen ymmärtänyt että sukupuoli ei ole heikkous, se on vahvuus. Ja mitä sitten vaikka ihmiset pukevat pojat vaaleansiniseen ja tytöt vaaleanpunaiseen: eipä ne vauvat siitä kärsi, kyllä lapselle tulee myöhemmin ne omat lempivärit joihin haluaa pukeutua.

Olen lukenut äitijohtajista, jotka ovat saaneet kaiken, lapsen ja perheen. Ja jotka edelleen kohtaavat arvostelua siitä, että äidille ei kuulu ura, äidin paikka on kotona. Olen lukenut uraa tehneistä naisista, jotka sanovat että pitää tehdä valinta, kaikkea ei voi saada, ja valinta oli ura lasten sijaan. Yhteiskuntamme edelleen kannattaa varsinaisesti yritysmaailmassa maskuliinista kovuutta, mutta tuntuu, että maailma muuttuu vähitellen.

Eräs uraa tekevä ystäväni puhui joskus, että ei voi pukeutua töihin ns. tyttömäisiin vaatteisiin, koska hän ei tule silloin otettua todesta. Naiselliset mielenkiinnonkohteet koetaan usein "hömpäksi". Naiset lukevat hömppälehtiä ja hömppäkirjoja, ja naisten jutut ovat vähän sellaisia "kotkotuksia". Aikuinen nainen ei saisi pukeutua liian tyttömäisesti. Naisten maailma on täynnä rajoituksia. Toki niin on miestenkin maailma, mutta näen silti, että mies on helpommin vakavasti otettava lähes missä tahansa tilanteessa kuin nainen. Näistä asenteista ei kuitenkaan ole syyttäminen vain miestä, kuten aiemmin olen syyttänyt, syyttäminen on meitä ihan kaikkia. On paikkoja, joissa mies on syyllinen naisen asemaan, mutta Suomessa sukupuoliarvot ovat nykypäivänä jo pitkälti jokaisen asennetta.