Viikko maalla

Viikko maalla. Minulla se onnellinen tilanne että Tampereella on tarvinnut käydä vain pari kertaa, ja olen voinut keskittyä naputtamaan tietokonetta metsämaisemaa katselleen ja tekemään pitkiä ulkoiluja koiran kanssa. Viikko on ollut myös lomaa myös perusarjesta siinä mielessä, että on tullut otettua taukoa myös esimerkiksi ruoan laitosta, ja syöty huonoa omaatuntoa tuntematta paljon valmista tai puolivalmista. Ruoanlaitto on minulle normaalisti harrastus ja seuraan paljon ruokamediaa, uusia reseptejä tulee kokeiltua viikottain. Haluan ruokani mahdollisimman puhtaana ja vähäprosessoituna, vaikkakin esimerkiksi nyhtökauraa on kokeiltu ja tullaan varmaan vastedeskin kokeilemaan vaikka siitä on prosessoimattomuus kaukana. Ei siis pingoteta, terveys ja puhtaus ruuassa on suunta, mutta ei toimi minään pakotteena.

Olen täällä paljon energisempi ja hyväntuulisempi, tyytyväisempi itseeni. Rakastan hengittää tätä puhdasta ilmaa ja tarkkailla luontoa. Koirakin on sisällä rauhallisempi, kun hihnalenkit ovat pääosin nyt vapaana juoksemista, vaikkakin esimerkiksi eilen tyyppi perseili lähtemällä kissan perään ja joutui siksi kiinni. Nautserilla on pientä uhmaa taas, mutta onhan se vielä nuori.

Olen täällä enemmän omissa ajatuksissani kuin kaupungissa, joka johtuu netflixittömyydestä, eikä sitä puhelintakaan tule näprättyä niin paljoa. Ehkä siinä siis syy miksi samalta viikolta tulee toinenkin kirjoitus, ja oikeastaan tarve kirjoittaa on paljon isompi. Tietokoneelle ei vaan jaksa aina raahautua.Eipä nytkään ole sen erityisempää sanomista, mutta aloin ensin kirjoittaa tätä facebookpäivityksenä, kunnes aloin ajattelemaan että face ei ole kuitenkaan usein se paikka jossa haluan jakaa asioita. Haluan kirjoittaa pitkästi.

Vuoden jälkeen

Aloitin tämän blogin lähes vuosi sitten, julkaisten vain yhden aloituspostauksen. Nyt minusta on pitkään tuntunut siltä että minulla on asiaa, jota haluan päästää pihalle päästäni. Olen rohkaistunut avaamaan suutani facebookin ryhmissä, mutta näissä puheenvuorot ovat usein lyhyitä ja varovaisia. Olen innostunut taas kielestä, sen mahdollisuuksista ja muovaamisesta. Olen innostunut etsimään erilaisia näkökulmia ja perustelemaan ajatuksiani, vaikkakin joskus on mukava puhua vain mutua ja omakohtaisia kokemuksia.

Tällä hetkellä minua vaivaama internetkeskustelupohjien käyttäytymismalli on se, kuinka joku kirjoittelija saatetaan joukkolynkata. Tapahtui taas eräässä facen keskusteluryhmässä että aloittaja kirjoitti hieman tunteisiin menevän aloituksen, jonka jälkeen aloittaja sai satoja kommentteja siitä kuinka tyhmä, avuton ja idiootti aloittaja oli: jokainen halusi heittää ainakin yhden kiven.

Kiusaaminen koetaan oikeutettuna kun muutkin osallistuvat siihen, ja lähes jokainenhan siihen haluaa ilmeisesti osallistua. Halutaan huutaa että kyllä MINÄ olen SINUA fiksumpi, MINÄ en koskaan toimisi noin niinkuin SINÄ.

Mikä kiltteihin ja empaattisiin ihmisiin iskee netissä? En usko, että monikaan näistä ihmisistä on oikeasti ilkeä. Ko keskusteluryhmän keskustelijoista on suuri osa perheellisiä, enkä usko, että kukaan heistä toivoo että heidän lapsensa kimppuun käytäisiin tällä tavalla sadoin ivoin, vaan että opastettaisiin hyvällä toimimaan järkevästi. Opastettaisiin aikuismaisesti.